itsenäisyyspuolue

självständighetspartiet

2010-08-27

Tieteen ja tutkimuksen prostituutio

Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen, VTT:n sisällä kuohuu. Osa tutkijoista syyttää työnantajaansa painostuksesta ja näkemystensä julkaisemisen estämisestä. Tutkijoiden mukaan VTT vaientaa soraäänet erityisesti energiatutkimuksessa.

VTT kuuluu Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalaan. VTT tekee tilaustutkimuksena tuotekehitystoimintaa yrityksille. VTT:llä on kaksoisrooli valtiollisena ja toisaalta suurten energiayhtiöiden rahoittamana tutkimuslaitoksena. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, sanoo sananlasku.

Toinen kohu on meneillään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ympärillä. Viime talvena THL tyrmäsi täysin tietoa hakeneiden kansalaisten ja järjestöjen varoitukset sikainfluenssarokotteen mahdollisista haittavaikutuksista. THL:n rooli rokotusten ylimpänä virallisena ohjeistajana epäilytti monia kansalaisia, kun oli tullut ilmi, että THL sai miljoonia euroja rokotevalmistajalta.

Helsingin yliopiston dosentti Timo Kuuluvainen arvioi hiljattain, että ministeriöiden taloudellinen tulosohjaus vaikuttaa vahvasti tutkimuskohteiden valintaan. Järjestelmän vaarana on Kuuluvaisen mukaan se, että ministeriöiden alaisuudessa toimivat tutkimuslaitokset antavat ministeriön linjaa myötäileviä lausuntoja.

Tieteen kaupallistaminen - eräänlainen prostituutio - näkyy ja tuntuu. Yhdessä niukkenevan julkisen tutkimusrahoituksen kanssa se tarkoittaa entistä enemmän harvojen etuja ajavaa tutkimusta. Ja entistä vähemmän sellaista tutkimusta, jossa yhteiskunnan ja kansalaisten enemmistön pitkän tähtäimen edut otettaisiin huomioon.

Kun kritiikki estetään ja vaiennetaan, voidaan odottaa huonoja tuloksia. Tämä pätee niin tieteeseen kuin politikkaan. Molemmista meillä on nyt ikäviä esimerkkejä.
Monet asiat ovat yksinkertaisia ja samalla vaikeita. Sitä on myös avoin keskustelu. Sitä voidaan estää. Samalla valitaan tulevaisuus, jossa on enemmän jännitteitä ja epävarmuutta.
On myös toinen tie. Se vaatii suunnan muuttamista.


Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja


2010-08-24

On Suomen etu olla hyvissä suhteissa Venäjän kanssa

"Unohda, että Venäjä on suurvalta." Tuo oli ulkoministeri Erkon ohje 31.10.1939 Moskovaan neuvotteluihin lähtevälle J.K. Paasikivelle. Neuvottelumatka oli viimeinen ennen talvisotaa.

Venäjä ei ole suurvalta, totesivat äskettäin kokoomuslaiset valtiovarain-,ulko- ja puolustusministeri yksissä tuumin.Entinen kykypuolue ei näytä oppineen historiasta mitään. Kovin surullista.

Pahempaa on se, että kokoomusministerien keskenkasvuinen lällättely Suomen itänaapurin suuntaan vahingoittaa maamme etuja. Sillä mitään hyötyä ei Suomelle varmastikaan naapurimaan vähättelystä koidu.

Ulkoministerin tuore selittely tapahtuneesta osoittaa, että tekijät eivät ole ymmärtäneet, mitä tarkoittaa kansanviisaus "Tiedä oma tilasi, anna arvo toisellekin". Ulkoministerin mukaan: "meidän täytyy päästä irti siitä 1970-lukulaisesta, ehkä hiukkasen suomettuneesta ajattelusta, jossa asioista ei voi puhua suoraan". Asioista voi ja pitääkin puhua suoraan. Suoraan puhuminen on kuitenkin eri asia kuin typeryyksien laukominen.

Olipa Venäjä millainen tahansa, on Suomen etu olla hyvissä suhteissa sen kanssa. Venäjään emme juuri voi vaikuttaa, mutta maidemme suhteisiin voimme. Nöyristely ei meitä hyödytä, eikä myöskään öykkäröinti.

Voi myös kysyä, eivätkö hyvät tavat kuulu normaaliin naapureiden väliseenkanssakäymiseen.

Keskeinen tekijä Suomen ja Venäjän suhteissa on pitkän päälle se, että Suomen on voitava hoitaa maidemme suhteita kahdenvälisesti.

EU-Suomi on luopunut omasta ulkopolitiikastaan. Se on palautettava kuten valtiollinen itsenäisyyskin. Onko ulkoministeri valmis puhumaan näistä asioista suoraan?

2010-08-24

Työttömyyteen on vastattava tosissaan

Itsenäisyyspuolueen hallituksen kannanotto 23.8.2010:
Kiviniemen hallitus on voimaton suurtyöttömyyden edessä. Hallitus ei ole tarjonnut työttömyyden voittamiseen mitään uusia keinoja. Päinvastoin se leikkaa työllistämismäärärahoja.

Menettely on nykyisessä tilanteessa käsittämätön.
Hallitus näyttää odottavan tulevia eduskuntavaaleja, eikä tee mitään, ettei tekisi virheitä. Työttömyysongelma ei kuitenkaan ratkea odottamalla.

Todellinen työttömien määrä on huomattavasti suurempi kuin viralliset luvut osoittavat. Lisäksi sadat tuhannet suomalaiset tekevät pätkätöitä.

Suomeen on muodostunut työtä tekevien köyhien ryhmä. Siihen kuuluvat eivät ansaitse tarpeeksi elättääkseen itsensä, vaikka työtä onkin.

Tämä kaikki on seurausta harjoitetusta politiikasta.
Pienyritykset työllistävät eniten. Niiden toimintaedellytyksiä voidaan suuresti parantaa. On kehitettävä järjestelmä, jossa työn sivukulut poistetaan ja korvataan toiminnan jalostusarvon perusteella perittävällä maksulla. Ikään kuin korvamerkityllä arvonlisäverolla.

Valtion ja kuntien on huolehdittava siitä, että kaikki työttömät saavat työtä. Tähän tarvitaan uudenlaista työllistämistukijärjestelmää. Mallia voidaan ottaa 1980-luvulta ja silloista järjestelmää voidaan parantaa.

Hallituksen lupaama 685 euron takuueläke on oikeansuuntainen, mutta riittämätön ele. Oikein on ottaa käyttöön perustulo ja tehdä alle 1000 euron kuukausitulot verovapaiksi. Viidentoista vuoden aikana tehdyt suurituloisten veronkevennykset tulee perua. Pääomatuloja tulee verottaa progressiivisesti, eli suuria tuloja nykyistä enemmän ja pieniä nykyistä vähemmän.

 
Lisätietoja
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
p.0400-565 366