
Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliohjelma
2007
(Hyväksytty vuosikokouksessa 16.7.2006)
Maamme
itsenäisyys ja puolueettomuus palautettava
1) Valtiollisen
itsenäisyytemme säilyttämistä on perinteisesti pidetty kaiken poliittisen
toiminnan keskeisimpänä tavoitteena. Nyt siitä on kuitenkin luovuttu ja
alistuttu EU:n määräysvaltaan.
Kansallemme on palautettava sille kuuluva
valtiollinen itsenäisyys. Tähän sisältyy myös itsenäisen raha- ja
talouspolitiikan sekä oman rahan palauttaminen ja maamme vapauttaminen EU:n
keskuspankin määräysvallasta.
Tämä edellyttää irtautumista EU:sta. Se on
toteutettavissa eduskunnan päätöksellä. Unionista irtaantumisesta ei aiheudu
Suomelle mitään maksuja, mutta se vapauttaa maamme EU:lle suoritettavista
jatkuvasti kasvavista maksuista.
Suomen ja EU:n suhteet ovat
järjestettävissä erillisillä kauppa- ja muilla sopimuksilla, kuten Sveitsi on
tehnyt tai ensivaiheessa siirtymällä maamme EU:hun liittämistä edeltävään
tilanteeseen eli Eta-sopimuksen piiriin, jossa ovat Norja , Islanti ja
Liechtenstein.
NATO-jäsenyys on torjuttava
2)
Maamme turvallisuuden kannalta vaarallinen NATO-jäsenyys on torjuttava. Suomen
ei pidä olla mukana sotilasliitoissa eikä lähettää sotilaitaan maamme rajojen
ulkopuolelle muutoin kuin YK:n tai Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön
(ETYJ:n) hyväksymiin rauhan-turvatehtäviin.
Suomen on ylläpidettävä hyviä
suhteita kaikkiin maihin, erityisesti naapurimaihin harjoittamalla
liittoutumatonta sekä puolueetonta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Samalla on
huolehdittava yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan maanpuolustuksen tarpeista.
Suomen armeija on varustettava puolustus- ei
hyökkäysaseilla.
Kansanäänestys käyttöön
3)
Kansanvallan toteuttamiseksi on maassamme toteutettava sitova valtiollinen ja
kunnallinen kansanäänestys. Se on järjestettävä, mikäli eduskunnan, hallituksen,
kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen tekemä päätös on luotettavan
mielipidetutkimuksen mukaan äänioikeutettujen enemmistön kannan vastainen.
Puoluevallasta
kansanvaltaan
4) Puolueet on pyrittävä palauttamaan alkuperäisen
tehtävänsä toteuttajiksi, kansanvallan kanaviksi. Sen vuoksi on demokratiaa
puolueiden sisällä lisättävä mm. sisällyttämällä puoluelakiin säädös puolueiden
puheenjohtajien valitsemisesta tehtäväänsä
jäsenäänestyksellä.
Politiikkaa rämettävä puoluetuki on nykymuodossaan
lopetettava. Puolueille on taattava tasapuoliset toimintamahdollisuudet.
Puolueiden rahoitus ja kirjanpito on korruption eliminoimiseksi määrättävä
julkiseksi.
Esitykset suoralla kansanvaalilla valitun, puolueiden
yläpuolella olevan presidentin aseman heikentämisestä on
hylättävä.
Perustuslaillinen oikeusturva
taattava
5) Eduskunnan perustuslakivaliokunta on pahoin
epäonnistunut tehtävässään valvoa perustuslakimme noudattamista ja kansalaisten
oikeusturvan toteutumista. Näitä tehtäviä varten on asetettava poliittisesti
riippumaton ja puolueeton perustuslakituomioistuin.
Kansalaisten tulee
voida saattaa paitsi perustuslain loukkaukset myös julkishallinnon viranomaisten
tai oikeuslaitoksen taholta kokemansa vääryydet perustuslakituomioistuimen
käsiteltäväksi.
Kansalaisten on saatava lunastaa tarvitsemansa
julkishallinnon ja oikeusasteiden päätökset ja muut asiakirjat
valokopiokustannuksen hinnalla.
Kansalaisten peruspalvelut ja
kunnallinen kansanvalta turvattava
6) Kuntien järjestämät
peruspalvelut on turvattava valtionosuusjärjestelmän muutoksilla ja nostamalla
1990-luvun lamavuosina puolitetut valtion rahoitusosuudet lamaa edeltävälle
tasolle. Tämä mahdollistaa varojen tuntuvan lisäämisen terveyden- ja
vanhustenhoitoon sekä samalla hoitohenkilökunnan palkkojen korottamiseen.
Kuntien pakkoliitokset on torjuttava.
Suurimpiin kaupunkeihin ja
kuntaliitoksen seurauksena syntyneisiin kuntiin on perustettava kunnallisvaalien
yhteydessä valittavat, lähidemokratiaa toteuttavat kunnanosavaltuustot
päättämään oman kunnanosansa asioista ja antamaan kunnanvaltuustolle lausunnot
omaa kunnanosaa koskevista asemakaavaesityksistä.
Terve
sosiaalinen markkinatalous keinottelukapitalismin tilalle
7)
Maassamme on ryhdyttävä toteuttamaan suurten pääomien omistajien ehdoilla
tapahtuvan keinottelukapitalismin sijasta oikeudenmukaisuuteen, heikoimpien
aseman turvaamiseen ja vapaaseen yritteliäisyyteen perustuvaa tervettä
sosiaalista markkinataloutta. Tämän sosialismin ja kapitalismin väliin
sijoittuvan ns. kolmannen tien avulla voidaan maastamme kehittää sosiaalista
demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta toteuttava hyvinvointivaltio, jonka jokainen
kansalainen voi tuntea viihtyisäksi ja turvalliseksi
kodikseen.
Suomalaisten yritysten ulkomaille siirtäminen ja työpaikkojen
lopettaminen on estettävissä pääomien maasta vientiä koskevilla rajoituksilla
sekä yrityksiä tukevilla verohelpotuksilla ja EU:n kieltämillä, itsenäisesti
toteutettavilla aluepoliittisilla toimenpiteillä.
Kaikkea keinottelua on
estettävä maamme omalla, järkevällä lainsäädännöllä. EU:n pikkutarkoilla Suomeen
sopimattomilla ja usein täysin typerillä säädöksillä se ei ole
mahdollista.
Ulkomaille suuntautuvista pääoman siirroista perittävä,
keinottelua estävä valuutansiirtovero, ns. Tobinin vero, on saatettava maassamme
voimaan.
Oikeutta tulonjakoon
8) Suomalaisten
köyhien määrä on EU-politiikan seurauksena kasvanut jo noin 600 000:een.
Kaupunkien leipäjonot ovat lyhyessä ajassa pidentyneet
kaksinkertaisiksi.
Naisten ja miesten tasa-arvo on toteutettava myös
samanpalkkaisuutena. Tuloeroja on kavennettava ja vähävaraisten asemaa
parannettava. Alle 12 000 euron vuositulot on vapautettava veroista. Lisäksi on
pienituloisten asemaa parannettava alentamalla tuntuvasti elintarvikkeiden
nykyistä 17 prosentin suuruista arvonlisäveroa tai poistamalla se
kokonaan.
Eläkeläisten sortaminen lopetettava
9)
Eläkeläisten tulot ovat jääneet huomattavasti jälkeen palkkakehityksestä ns.
taitetun eläkeindeksin käyttöönoton takia. Sen seurauksena pieneläkeläiset
elävät nälkärajalla. Tähän on saatava korjaus.
Pieniä eläkkeitä on
huomattavasti korotettava ja otettava käyttöön riittävän toimeentulon takaava
minimieläke. Taitetun eläkeindeksin käytöstä on luovuttava ja eläkkeiden
ostovoima palautettava taitetun indeksin käyttöönottoa edeltävälle tasolle.
Ylisuurille eläkkeille on asetettava yläraja.
Sosiaalista
oikeudenmukaisuutta ahneuden tilalle
10)
Työmarkkinatuen, työttömyyspäivärahan, vanhempainrahan minimitason samoin kuin
kotihoidon ja omaishoidon tuen varassa elävien asema on yhtä huono kuin
pieneläkeläisten. Tukien ostovoimaa on lisättävä. Byrokraattista
työttömyysturvajärjestelmää on yksinkertaistettava. Kotihoidon ja omaishoidon
tukea on korotettava. Kotona lapsia hoitaville on järjestettävä
eläketurva.
Työmarkkinoille on syntynyt uusi yhteiskuntaluokka,
prekariaatti. Se koostuu kansalaisista, jotka tekevät ns. epätyypillisiä tai
tilapäisiä pätkätöitä. Heidän asemaansa työmarkkinoilla on pikaisesti
parannettava.
11) Vallitsevan köyhyysongelman poistamiseksi on
toteutettava ns. valikoitu perustulojärjestelmä, joka rohkaisee toimeliaisuuteen
ja mahdollistaa riittävän toimeentulon kaikissa elämän tilanteissa. Sen piiriin
kuuluisivat esim. Pienituloiset eläkeläiset, nykyisin työttömyystuen ja
erilaisten sosiaalitukien varassa elävät sekä opiskelijat ja prekaarit eli
pätkätyöläiset. Se ei siis olisi mikään kallis kansalaistulo- tai
kansalaispalkkajärjestelmä, jossa tukea jaettaisiin myös rikkaille ja hyvin
toimeentuleville. Se vähentäisi nykyisin suurta valtion ja kuntien
sosiaalihenkilöstön tarvetta ja toisi näin säästöjä julkisiin
menoihin.
Toimeliaisuuteen kannustavassa valikoidussa
perustulojärjestelmässä maksettaisiin tuen saajille kuukausittain
tietynsuuruinen perustulo. Tämän lisäksi tuensaaja voi ansaita verottomia
työtuloja tiettyyn rajaan saakka ja vasta sen ylittäviä tuloja
verotettaisiin.
Lapsiperheiden toimeentulo
turvattava
12) Yksinhuoltajaperheiden ja muiden lapsiperheiden
toimeentulo ei saa jäädä köyhyysrajan alapuolelle.
Vanhemmilla tulee olla
vapaus ja mahdollisuus valita lapselleen joko kunnallinen päivähoito tai
kotihoito tasavertaisina vaihtoehtoina. Hoitomaksut on pidettävä kohtuullisina.
Päivähoitoryhmien kokoa ei saa suurentaa.
Terveydenhoidon
epäkohdat korjattava
13) Terveydenhoidon rakenteita on
järjestettävä uudelleen siten, että nykyinen kilpailutilanne kuntien yksin
ylläpitämien terveyskeskusten ja yhdessä muiden kuntien kanssa ylläpitämien
sairaanhoitopiirien omistamien keskussairaaloiden kesken poistuu. Nykytilanne
aiheuttaa sen, että osa hoitoa tarvitsevista jää ilman sitä.
Leikkauksiin
ja muuhun hoitoon on voitava päästä nykyistä nopeammin. Lääkäreitä ja muuta
hoitohenkilökuntaa on saatava tarvetta vastaava määrä koulutuspaikkoja
lisäämällä ja palkkaehtoja parantamalla.
Terveyskeskus-, poliklinikka- ja
sairaalamaksut on pidettävä kohtuullisina. Terveydenhoidossa on entistä enemmän
panostettava myös ennalta ehkäisevään terveydenhoitoon, kuten tiedottamiseen
terveellisen ruokavalion ja liikunnan merkityksestä samoin kuin tupakoinnin sekä
alkoholin ja huumeiden käytön terveyttä vahingoittavista
seurauksista.
Vanhuksista ja vammaisista pidettävä
huolta
14) Vanhusten ja vammaisten hoidon ja huolenpidon tasosta
ei saa millään perusteella tinkiä. Seniori-kansalaisille on järjestettävä heidän
tarvitsemansa kotipalvelut ja mahdollisuus siirtyä ns. tehostettuun
palveluasumiseen tai laitoshoitoon. Hoito- ja palvelumaksut on pidettävä
kohtuullisina.
Sotaveteraaneille ilmaiset
palvelut
15) Sotainvalidien ja muiden sotaveteraanien
terveydenhoito, kuntoutus ja matkustaminen julkisissa kulkuvälineissä on tehtävä
maksuttomaksi.
Kaikille työttömille on järjestettävä
työtä
16) Julkisen vallan eli valtion ja kuntien on
huolehdittava siitä, että kaikki työttömät saavat työtä. Sitä varten on luotava
uusi työllistämistukijärjestelmä. Työstä on maksettava vähintään lailla
säädettävä minimipalkka, jonka tulee antaa kohtuullinen
toimeentulo.
Säädös jokaisen kansalaisen oikeudesta työn saantiin on
sisällytettävä maamme perustuslakiin. Säädöksen toteuttaminen on käytännössä
mahdollista sen jälkeen, kun työllisyyspolitiikasta huolehditaan
kansantaloutemme kokonaisedun eikä suuryritysten ja suursijoittajien ehdoilla,
niin kuin EU-Suomessa tapahtuu.
Vasta sen jälkeen kun nuorisotyöttömyys on
maastamme poistettu on perusteltua puhua ulkomaisen työvoiman tarpeesta.
Ulkomaisen työvoiman käytössä on noudatettava suomalaisia työehtoja. Tämä
mahdollistaa huolehtimisen siitä, ettei ulkomaisten työntekijöiden palkkoja
dumppaamalla syrjäytetä suomalaisia työntekijöitä.
Työttömien
kansalaisoikeuksien toteutumista valvomaan on asetettava työttömien
oikeusturvavaltuutettu.
Kohtuuhintainen asunto
jokaiselle
17) Kohtuuttoman korkeiksi
kohonneita asuntojen hintoja ja muita asumiskustannuksia on alennettava
toteuttamalla seuraavat toimenpiteet:
Siirrytään asuntojen tuottajien ja
pankkien ehdoilla toteutettavasta asuntopolitiikasta asunnontarvitsijoiden ja
samalla asunnon maksajien ehdoilla tapahtuvaan
asuntotuotantoon.
Kilpailua asuntorakentamisessa ja asuintalojen
saneerauksessa lisätään ja selvitetään korruption vaikutus siihen, että monissa
kunnissa tontteja ja saneeraustehtäviä annetaan tietyille
suosikeille.
Kuntien myydessä tai vuokratessa maata asuntotuotantoon
noudatetaan samaa avoimuutta kuin julkisissa hankinnoissa.
Nykyinen
asunnontarvitsijat pankkeihin sitova asuntotorpparijärjestelmä lopetetaan.
Toteutetaan ensisijaisesti asunnontarvitsijoiden tarpeita palveleva asuntojen
rahoitus- ja lainoitusjärjestelmä.
Valtion ja kuntien asuntolainoja
lisätään ja niiden korkoa alennetaan. Kunnat velvoitetaan luovuttamaan määrätty
osa myymistään ja vuokraamistaan asuntotonteista asukkaiden omajohtoiseen tai
omatoimiseen asuntotuotantoon. Estetään kohtuuttomat vuokrat asettamalla
vuokrille kunta- ja aluekohtaiset ylärajat.
Vuokralaisdemokratiaa
kehittämällä vuokratalojen asukkaille annetaan todelliset mahdollisuudet
vaikuttaa asumistaan koskevien asioiden
hoitoon.
Yritystoiminnan esteet
poistettava
18) Pienyrittäjyyden ja yleensä yritystoiminnan
edellytyksien parantamiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi on työnantajalta
perittävät työn sivukulut poistettava ja vastaavat maksut kerättävä
oikeudenmukaisemmalla tavalla, tuotannon määrän perusteella. Tällöin
työvoimavaltaiset yritykset eivät tässä suhteessa enää olisi pääomavaltaisia
yrityksiä huonommassa asemassa.
Pienyritysten syntymisen ja
toimintaedellytysten parantamiseksi arvonlisäveroa eitule periä lainkaan alle
100 000 euron vuotuisesta liikevaihdosta.
Sukupolvenvaihdoksen
toimeenpanoa yrityksissä on helpotettava.
Valtion yritysten eli
kansalaisten omistamien yritysten myynti on lopetettava. Aluepolitiikalla
parannettava maaseudun ja kehitysalueiden elinehtoja
19) Koko maa on
pidettävä asuttuna. On ryhdyttävä toteuttamaan maaseudun ja kehitysalueiden
elinkeino- ja kulttuurielämää edistävää aluepolitiikkaa. Maan kaikki osat tulee
säilyttää julkisen joukkoliikenteen piirissä. Tie- ja rataverkostoa hoidettaessa
on huolehdittava koko maasta, myös syrjäseutujen paikallisteiden kunnosta ja
rakentamisesta.
Suomalaisen talonpojan vapaus
palautettava
20) Perheviljelmien olemassaolo sekä puhtaiden ja
terveellisten elintarvikkeiden tuotanto on Suomessa turvattava. Tavoitteeksi on
asetettava EU-politiikan seurauksena menetetyn elintarvikeomavaraisuuden
uudelleen saavuttaminen.
Maa- ja metsätalousmaalle ei saa määrätä
kiinteistöveroa. Maa- ja metsätalousmaan sekä rantojen siirtyminen ulkomaiseen
omistukseen on estettävä.
Geenimanipuloitujen elintarvikkeiden ja
raaka-aineiden tuonti on kiellettävä.
Isänmaan parturit
vaaleissa vastuuseen teoistaan
21) Maassamme on tapahtunut
EU-politiikan seurauksena yhteiskunnallinen uusjako kansan enemmistön
kustannuksella rikastuneeseen yläluokkaan ja muihin kansalaisiin. Samalla kun
nykyinen hallitus ja eduskunta ovat suosineet rikasta yläluokkaa helpottamalla
sen verotusta ja myöntämällä sille monia etuuksia, ne ovat jatkaneet 1990-luvun
lamavuosina aloittamaansa terveyden- ja vanhustenhoitoon sekä moniin muihin
kansalaisten enemmistön kannalta elintärkeisiin toimintoihin ja palveluihin
kohdistuvaa määrärahojen leikkauspolitiikkaa. Näin on menetelty huolimatta
siitä, että kansantuote on Suomessa nyt suurempi kuin milloinkaan
aikaisemmin.
Näin harjoitetun EU-politiikan seurauksena maamme tiestö ja
rautatieverkko rapautuvat. Posti ja VR on yhtiöitetty. Tiehallinto on
liikelaitostettu. Tämän seurauksena niiden palvelutaso on heikentynyt. Suomen
armeijaa ja muita valtion laitoksia saneerataan ja kilpailutetaan. Varuskuntia
suljetaan ja kertausharjoituksia vähennetään murto-osaan aikaisemmasta
määrärahojen puutteeseen vedoten. Rahaa tuntuu riittävän vain EU:n perimiin
jatkuvasti kohoaviin maksuihin. Säästöjä tavoitellaan valtion ns.
tuottavuusohjelmalla leikkaamalla laitosten henkilöstömenoja mm. siten, että
eläkkeelle siirtyneen tilalle ei palkata uutta työntekijää. Tämä on johtamassa
kestämättömään tilanteeseen esim. poliisi- ja oikeuslaitoksessa sekä
yliopistoissa.
Työntekijöiden työtaakka ja epävarmuus tulevaisuudesta
sekä tästä johtuva turvattomuus ovat jatkuvasti lisääntyneet EU-vallan
aikana.
Nykytilanteen korjaaminen on mahdollista vain siten, että sen
aikaansaaneet ja siitä vastuussa olevat kansanedustajat jätetään valitsematta
uuteen eduskuntaan ja heidän tilalleen valitaan henkilöt, jotka toimivat Suomen
kansan eikä EU:n ja sitä kannattavan rikkaan yläluokan palvelijoina.
Rikollisuutta torjuttava
rajavalvonnalla
22) Itsenäisen maan oikeuksiin kuuluva
rajavalvonta on palautettava kaikille rajoillemme ja näin tehostettava toimia
huume- ja muun rikollisuuden torjumiseksi sekä kansalaisten turvallisuuden
lisäämiseksi.
Oikeudenmukaisuutta
verotukseen
23) Paluu sosiaalisesti
oikeudenmukaiseen suomalaiseen hyvinvointivaltioon edellyttää verotuksen
uudistamista seuraavilla toimenpiteillä:
Työ- ja eläketulon ohella myös pääomatuloja on
verotettava progressiivisesti, jolloin pienten pääomatulojen veroprosenttia
alennetaan ja suurten korotetaan nykyisestä.
Työ- ja eläketulojen verotus
on muutettava pääomatulojen verotusta lievemmäksi. Sairauden ja terveydenhoidon
kustannukset lääkekulut ja hammashoito mukaan lukien samoin kuin työmatkakulut
sekä oman asunnon hankkimiseksi otetun lainan korkokulut on hyväksyttävä
verotuksessa kokonaisuudessaan vähennyskelpoisiksi. Pienituloisten elinehtojen
parantamiseksi on elintarvikkeiden arvonlisäveroa alennettava. Se on kokonaan
poistettava leivältä, maidolta sekä terveyden kannalta tärkeiltä hedelmiltä ja
vihanneksilta.
Perintöveroa tulee periä vain siltä osalta perintöä, joka
ylittää 200 000 euroa. On selvitettävä mahdollisuudet ottaa pieni- ja
keskituloisten verotusta keventävä progressio käyttöön myös
kunnallisverotuksessa.
Eduskunnan tekemä päätös varallisuusveron
poistamisesta on otettava uuteen käsittelyyn. Varallisuusveron perimisen
alarajaa on mahdollista nostaa, mutta sitä on perittävä edelleen
suuromistajilta.
Kiinteistöverolle säädettyä ylärajaa on tuntuvasti
alennettava. Tätä veroa ei tule määrätä maa- ja
metsätalousmaalle.
Työvoimavaltaisten yritysten verotusta on kevennettävä
siirtymällä tuotannon perusteella tapahtuvaan verotukseen.
Arvonlisäveron
periminen alle 100 000 euron liikevaihdosta on
lopetettava.
Apua ylivelkaantuneille
24)
Ylivelkaantuneiden ja heidän takaajiensa asemaa on parannettava. Pankkien
oikeutta realisoida vakuus yksityisen kansalaisen tai yrityksen joutuessa
maksuvaikeuksiin tai vakuuden arvon laskiessa on lailla rajoitettava. Uutena
ilmiönä lainamarkkinoille ovat ilmaantuneet ns. nettipankit, jotka myöntävät
lyhytaikaista lainaa kiskurikorolla. Tällainen jopa satojen prosenttien
vuosikoron periminen on lailla kiellettävä.
TV-lupamaksu
poistettava
25) TV-lupamaksun periminen on radiolupamaksun
tavoin poistettava ja Yleisradion toiminta rahoitettava verovaroista. Television
ja radion käyttö vallassa olevien puolueiden propagandavälineenä on estettävä
säädöksellä, jonka mukaan toimittajaksi palkattava henkilö ei saa olla kuulunut
kahden työsuhteen alkamista edeltäneen vuoden aikana mihinkään
puolueeseen.
Jokaisen tv- ja radiokanavan toimilupaan on sisällytettävä
vaatimus kaikkien kansanvallan ja kansalaisten tasa-arvoisuuden hyväksyvien
puolueiden yhdenvertaisesta kohtelusta.
Kestävän kehityksen
ja puhtaan ympäristön puolesta
26) Jatkuvan talouskasvun
tavoittelu on vahingollista, koska se tuhoaa peruuttamattomasti
luonnonvaraperustaa. Jatkuvan kasvun asemesta on keskeiseksi tavoitteeksi
otettava ekologisesti kestävä kehitys ja tasapaino. Niille rakentuva talous
koituu kansalaisten, koko ihmiskunnan ja luonnon hyväksi.
Käsitys, että
jatkuva talouskasvu on ratkaisu suurtyöttömyyteen, on virheellinen. Se ei
vähennä työttömyyttä, vaan lisää sitä silloin, kun kasvu perustuu tuotannon
tehostamiseen ja automatisointiin.
Natura 2000-suojeluohjelman
toteuttaminen on keskeytettävä ja ohjelma otettava uuteen käsittelyyn. Tämän
tulee tapahtua ottamalla huomioon maanomistajien oikeutetut edut. Niihin kuuluu
myös menetystä vastaavien korvausten suorittaminen. Asuin- ja työympäristön
viihtyvyydestä ja terveellisyydestä ei saa tinkiä. Puistojen ja viheralueiden
säilyminen sekä ilman ja vesien puhtaus on turvattava selkeillä
lainsäädöksillä.
Sähköisen raideliikenteen osuutta kuljetuksista on
lisättävä.
On toteutettava sellainen metsien suojelu- ja hoito-ohjelma,
jolla turvataan talousmetsien hyvä hoito ja ekometsätaloudelliset näkökohdat.
Metsien suojelu tulee toteuttaa ottamalla huomioon sekä metsänomistajien että
yhteiskunnan etu. Puuta ostavien metsäyhtiöiden toiminta puun hinnan
metsänomistajien vahingoksi määräävänä kartellina on
estettävä.
Toimiluvat asukkaiden terveyttä vahingoittavaan ja
asuinympäristöä tuhoavaan. uraani- ym. kaivostoimintaan on
hylättävä.
Kotimaiset uusiutuvat energialähteet
käyttöön
27) Maamme energiahuollon tulee perustua ensisijaisesti
kotimaisiin, uusiutuviin energialähteisiin, energiankäytön tehostamiseen ja
säästämiseen. Luonnonympäristölle aiheutettua kuormitusta on vähennettävä.
Kohtuuhintaista joukkoliikennettä on kehitettävä ja lisättävä edistämällä
saasteettomaan tuotantoon siirtymistä ja sakottamalla
saaste-päästöistä.
Ulkomaisten ydinjätteiden sijoittaminen maahamme on
estettävä.
Suomen kansan voima on
sivistyksessä
28) Yliopistojen sekä muiden korkeakoulujen ja
oppilaitosten samoin kuin tieteenharjoittajien ja taiteilijoiden resurssit ja
luovan toiminnan edellytykset on turvattava. Ulkomaisilta opiskelijoilta on
perittävä Suomessa samat maksut kuin suomalaisilta opiskelijoilta
ulkomailla.
Peruskoulutuksesta ja jatko-opintomahdollisuuksista sekä
aikuiskoulutuksen tarpeista on huolehdittava tasapuolisesti maan kaikissa
osissa. Suunnitelmista lakkauttaa korkeakouluja on
luovuttava.
Peruskoulun ja lukion opetusryhmien koko ja koulumatkojen
pituus on pidettävä kohtuullisina. Yhteiskuntatietouden ja taideaineiden
opetusta on lisättävä nykyisestä.
Historian ja yhteiskuntaopin oppikirjojen
tulee perustua totuuteen eikä poliittisen vallan käyttäjien edustamien
käsitysten myötäilyyn.
Tunnustuksellinen uskonnon opetus on koulujen
opetusohjelmassa säilytettävä. Kirjastopalveluista on huolehdittava kaikkialla
maassa lisäämällä kirjastojen määrärahoja. Myös kansalaisten omaehtoista
kulttuuri-, harrastus-, urheilu- ja liikuntatoimintaa on
tuettava.
Itsenäisyyspuolueen kansainväliset
tavoitteet
1) Suomen on toimittava YK:ssa ja muissa
kansainvälisissä järjestöissä aktiivisesti ja itsenäisesti rauhan turvaamiseksi,
köyhyyden poistamiseksi sekä oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon
toteuttamiseksi.
2) Liittoutumattomuus ja puolueettomuus ovat
välttämättömät edellytykset, jotta kansainvälisten kiistojen osapuolet voivat
tuntea riittävää luottamusta maatamme kohtaan. Ilman sitä on mahdotonta toimia
sovittelijana kansainvälisissä kiistoissa. Niin kauan kuin maamme on liitettynä
EU:hun tähän ei ole mahdollisuutta toisin kuin esim. 1970-luvulla, jolloin Suomi
järjesti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen.
3) Suomen on
osallistuttava YK:n edellyttämällä tavalla kansainväliseen yhteistyöhön
kehitysmaissa vallitsevan köyhyyden poistamiseksi ja pakolaisongelmien
ratkaisemiseksi. Maamme on toimittava pakolaispolitiikassa kansainvälisten
sopimusten mukaisesti ja itsenäisesti.
Maahanmuuttopolitiikan on
perustuttava siihen, että siirtolaiset tulevat tänne hankkiakseen omalla
työllään toimeentulonsa ja integroituakseen suomalaiseen yhteiskuntaan.
Maahanmuuttajien integroitumisen helpottamiseksi ja syrjäytymisen estämiseksi on
heille järjestettävää suomen kielen sekä suomalaisen tapa- ja muun kulttuurin
opetusta lisättävä.
Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ja tuomitut
maahanmuuttajat, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta, on rangaistuksen
kärsittyään karkotettava maasta ja mikäli mahdollista lähetettävä kärsimään
rangaistuksensa lähtömaassaan.
4) Suomen on oltava omalta osaltaan mukana
ilmaston muutoksen torjumisessa mm. siirtymällä fossiilienergian käytöstä
uusiutuvien energialähteiden käyttöön.
5) Suomen on toimittava
kansainvälisessä yhteistyössä sen puolesta, että kaikille valtioille sekä
tunnustetaan oikeus että asetetaan velvollisuus huolehtia elintarvikkeiden
tuottamisesta ja mahdollisuuksien mukaan elintarvikeomavaraisuudesta. Tämä on
välttämätöntä nälänhädän ja köyhyyden vähentämiseksi ja poistamiseksi
maailmasta.