BLOGIT

Sote on kaadettava!

Itsenäisyyspuolue on ottanut kantaa sote-uudistukseen mm. viime kuntavaalien ohjelmassaan. Siinä todettiin, että kaavailtu sote-uudistus uhkaa romuttaa julkisen terveydenhuollon, joka on jäämässä voitontavoittelijoiden armoille. Varoitimme myös asiakasmaksujen noususta ja eriarvoisuuden kasvamisesta. Edelleen ohjelmassa todettiin, että vanhusten hoito on pidettävä kuntien ohjauksessa, eikä hoidosta saa tulla kenenkään lypsylehmää. Myös omaishoitajien aseman parantamisen otimme esille. Totesimme myös, että sote-uudistus on niin valtava muutos, että se olisi pitänyt toteuttaa kokeilujen kautta. Lisäksi Antti Pesonen kirjoitti blogissaan siitä, että maakuntamallista tulee täysin torso, kun maak

Miksei IPU sitten tee mitään?

Uuden Suomen blogista Mahdollisen maailman suuntavivoja Tämä on jatkoa aiemmalle kirjoitukselleni, jossa kyseltiin, mitä IPU sitten haluaa. Kun siihen vastaa, esitetään usein jatkokysymys: Miksei IPU sitten tee mitään? Kysymys on ymmärrettävä, mutta samalla aliarvioiva. Kyllä IPU tekee sen, minkä kykenee. Asiassa vain on muutama ongelma, jos meitä verrataan eduskuntapuolueisiin. Olemme täysin valtiollisen tuen ulkopuolella. Puoluetukea jaetaan vuosittain eduskuntapuolueille yhteensä n. 30 miljoonaa euroa. Meille eduskunnan ulkopuolisille puolueille jaetaan 0 euroa. Tästä seuraa, että IPU:lla ei ole YHTÄÄN palkattua työntekijää organisaatiossaan. Näen aina punaista, kun talkoovoimin pyöriviä

Kyllä Suomi maksaa

Huhut kertovat, että monet EU:n nettomaksajat eivät olisi suostuvaisia omien rahoitusosuuksiensa lisäämiseen Brexitin myötä, eivätkä ole valmiita hyväksymään esitystä EU:n rahoituskehykseksi. Paitsi Suomi. Suomen pääministerin Juha Sipilän mielestä esitys on hyvä ja Suomen tavoitteita on siinä huomioitu. Esitys ei oikein millään muotoa ole Suomelle hyvä, ja Sipilän puheet ovat vain sen selittelyä, että huonomminkin olisi voinut käydä. Tottakai olisi voinut käydä huonommin, mutta Suomella voisi mennä myös paljon paremmin, jos älyttömiin EU-vaatimuksiin ei suostuttaisi lainkaan. Siitä vaihtoehdosta ei kuitenkaan Sipilän hallituksessa saa keskustella. Paremmin pärjääminen ei ole siis edes vaiht

Vappu 2018

Jouko Miettisen puhe Turussa 1.5.2018 Nousuhumalassa velatkin tuntuvat saatavilta. Sanonta tuli mieleeni kuunnellessani pääministerin YLE – uutisille (1.4.) antamaa haastattelua. Hänen mukaansa velkaantuminen loppuu 2020, 72 % työllisyystavoite jopa ylittyy. Kun vielä sote ja maakuntauudistus saadaan maaliin, hallitus on saavuttanut tavoitteensa. Pääministerin luulisi tietävän, että markkinataloudessa, johon eurokin kuuluu, kaikki liikkeellä oleva raha on jonkun ottamaa velkaa ja se maksetaan takaisin aina uudella velalla. Joku siis aina velkaantuu: valtiot, yksityiset henkilöt, yritykset, yhteisöt jne.. Kaikkien velkaantumisen loppuminen on siis sula mahdottomuus. Menestys on sitä, että py

Blogiarkisto
Seuraa IPU:a somessa
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square