BLOGIT

30.7.2018

Talouskasvu loi työtä ja hyvinvointia silloin, kun länsimaisia yhteiskuntia rakennettiin. Kaikki piti tehdä, kun juuri mitään ei ollut. Ei riittävää tieverkostoa, ei tarpeeksi kouluja, sairaaloita tai muuta infrastruktuuria. Myös teollisuus lisääntyi, ja teollisuuteen...

5.7.2018

Suomessa on keskusteltu 1980-luvun alusta lähtien, pitäisikö maassamme ottaa käyttöön perustulo korvaamaan suurin osa sosiaaliturvaa. Perustulolle on löytynyt puolustajia eri puolueista, mutta ei riittävän merkittävissä määrin. Yleistäen voidaan sanoa, että mitä enemmä...

5.6.2018

Maapallon kutistuessa yhä pienemmäksi erilaiset kriisit ja uhat leviävät sen pinnalla nopeasti. Osa niistä on ihmisen aiheuttamia ympäristöuhkia, osa taloudellisten ja sotilaallisten konfliktien aiheuttamia. Monissa niistä markkinat ja demokratia ovat joutuneet törmäys...

27.5.2018

Itsenäisyyspuolue on ottanut kantaa sote-uudistukseen mm. viime kuntavaalien ohjelmassaan. Siinä todettiin, että kaavailtu sote-uudistus uhkaa romuttaa julkisen terveydenhuollon, joka on jäämässä voitontavoittelijoiden armoille. Varoitimme myös asiakasmaksujen noususta...

14.5.2018

Uuden Suomen blogista Mahdollisen maailman suuntavivoja

Tämä on jatkoa aiemmalle kirjoitukselleni, jossa kyseltiin, mitä IPU sitten haluaa. Kun siihen vastaa, esitetään usein jatkokysymys: Miksei IPU sitten tee mitään?

Kysymys on ymmärrettävä, mutta samalla aliarvioiva....

3.5.2018

Huhut kertovat, että monet EU:n nettomaksajat eivät olisi suostuvaisia omien rahoitusosuuksiensa lisäämiseen Brexitin myötä, eivätkä ole valmiita hyväksymään esitystä EU:n rahoituskehykseksi. Paitsi Suomi. Suomen pääministerin Juha Sipilän mielestä esitys on hyvä ja Su...

1.5.2018

Jouko Miettisen puhe Turussa 1.5.2018

Nousuhumalassa velatkin tuntuvat saatavilta. Sanonta tuli mieleeni kuunnellessani pääministerin YLE – uutisille (1.4.) antamaa haastattelua. Hänen mukaansa velkaantuminen loppuu 2020, 72 % työllisyystavoite jopa ylittyy. Kun vielä s...

22.4.2018

Aina välillä törmään kysymyksiin ”Mitä IPU sitten haluaa?”, ”Miten IPU tämän muka olisi ratkaissut?” jne. Hyvä, että kysytään ja hyvä, että IPU on olemassa, koska muuten ei suomalaisessa politiikassa olisi mitään todellista vaihtoehtoa nykylinjalle.

Siitä pääsemmekin en...

16.4.2018

Kuten tästä linkistä käy ilmi, on Yhdysvallat sotinut lähes koko historiansa ajan. Ensimmäiset runsaat 100 vuotta se keskittyi intiaanien ja meksikolaisten kanssa sotimiseen, mutta 1900-luvulla taistelukenttänä on toiminut koko maailma.

Sotimiselle on aina motiivinsa. U...

17.3.2018

Näin noususuhdanteen huumassa varainhoito ja sijoitusneuvonta elävät taas elämänsä kevättä. Jo tarhaikäisille opetetaan rahankäyttöä ja sitä, että on hyvä pistää jotakin talteen pahan päivän varalle (Yle /Mikä maksaa 15.3.18). Kaikille neuvoista tosin ei ole hyötyä, ni...

Please reload

Blogiarkisto
Please reload

Seuraa IPU:a somessa
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square