Itsenäisyyspuolueen uuden puheenjohtajan mietteitä

2.9.2017

Tulin valituksi Itsenäisyyspuolueen puoluekokouksessa 27.8.2017 IPU:n puheenjohtajaksi. Viime torstaina 31.8. uusi puoluehallitus järjestäytyi. Uuden hallituksen aloittaessa pitää monia käytännön asioita päivittää, ilmoittaa, tiedottaa jne. Kaiken aikaa on myös mietittävä tulevaisuutta. Vuonna 2018 käydään sekä presidentinvaalit että maakuntavaalit. IPU:n ei nyt liene mahdollista asettaa omaa presidenttiehdokasta, koska se vaatisi meiltä eduskunnan ulkopuolisena puolueena 20 000 kannattajakortin keräämisen. Vielä alkuvuodesta keskusteltiin oman ehdokkaan asettamisesta. Tuo ehdokas tuskin olisi voinut olla kukaan muu kuin Antti Pesonen, mutta sitten asiat muuttuivat todella huonoon suuntaan.

 

Kevään kuntavaaleihin jouduttiin lähtemään erittäin lyhyellä varoitusajalla, koska puolue rekisteröitiin vasta 30.1. Aikaa ehdokkaiden hankkimiseen oli siis tasan kuukausi. Siihen nähden ehdokkaita saatiin kohtalaisen hyvin, mutta monella paikkakunnalla oli vain yksi IPU:n ehdokas. Näin ollen läpipääsyn mahdollisuudet olivat heikot suhteellisessa vaalitavassa.

Maaliskuun lopulla saimme tiedon Pesosen vakavasta sairastumisesta. Sairaus eteni nopeasti, ja huhtikuun viidentenä päivänä hän menehtyi. Tämä tieto heitti pitkän varjon kuntavaalien ja myös oman paikkakuntani ipulaisten melko hyvän vaalimenestyksen ylle. Varapuheenjohtajat ottivat vetovastuun puolueesta, aivan kuten tällaisessa tilanteessa kuuluukin. Puolueen sääntöjen määräämä neuvoa antava puheenjohtajaäänestys järjestettiin. Siinä kukaan ei saavuttanut tarvittavaa kannattajamäärää. Puheenjohtajuus ratkaistiin puoluekokouksessa.

 

Olen hämmästyksekseni lukenut useita kommentteja, joissa todetaan Itsenäisyyspuolueen kuolleen Pesosen mukana. On jopa väitetty, että puolueen linja on muuttunut täysin toisenlaiseksi kuin ennen. Tällaiset väitteet ovat täysin tuulesta temmattuja ja vahingollisia. Puolueen ohjelmiin ei ole tehty ainoatakaan muutosta Pesosen kuoleman jälkeen, joten linja on täysin sama kuin ennen. Toiseksi, olen toiminut IPU:n puheenjohtajana nyt viikon ajan, mikä on vain lyhyt tuokio verrattuna Antti Pesosen toistakymmentä vuotta kestäneeseen kauteen. Siksi en voi ymmärtää puheita IPU:n kuolemasta, hengettömyydestä, väärästä linjasta, huonosta ilmapiiristä jne. En voi tässä vaiheessa tietää, kauanko tulen toimimaan puheenjohtajana tai miten onnistun tehtävässäni, mutta sen kyllä tiedän, että viikon aikana en pysty puoluetta muuttamaan sen enempää loistavaksi menestystarinaksi kuin tuhoon tuomituksikaan.

 

Samaan sarjaan edellisten kanssa kuuluvat myös puheet aktiivisten toimijoiden vähyydestä. Sen ajan, jonka arvostelijat käyttävät IPU:n tilan ihmettelemiseen, he voisivat käyttää IPU:n tilan kohentamiseen. Viimeisen vuoden ajan toiminut puoluehallitus piti 41 kokousta, joissa kaikissa edistettiin IPU:n asioita. Lisäksi IPU:lla on piirijärjestöjä, jotka myös ovat edistäneet IPU:n asioita tahoillaan. Tämän lisäksi on pienempiä paikallisosastoja. Asioita voi muuttaa parhaiten tekemällä itse. Jos sinulla on ipulaiset, paikallisuutta ja ihmisyyttä kunnioittavat arvot, ota rohkeasti yhteyttä esim. sivun www.ipu.fi /yhteystiedot kautta.  Nettisivujen kautta voit myös ilmoittautua sähköpostilistalle tai ehdokkaaksi esim. tuleviin maakunta- ja eduskuntavaaleihin.

Kaiken puolueen sisältä tulleen arvostelun jälkeen olisi voinut luulla, että puheenjohtajaehdokkaita olisi ollut tarjolla ainakin kymmenkunta. Sen sijaan meitä oli vain kaksi. Mekin olimme ilmeisesti osalle liian huonoja ehdokkaita, mutta paremmat vaihtoehdot loistivat poissaolollaan.

 

Miksi IPU:lla ei ole kansanedustajaa?

IPU:lla ei ole koskaan ollut kansanedustajaa, vaikka kannattajakorttikeräykset ovat osoittaneet kannatusta olevan. Heikohkon vaalimenestyksen selittäviä tekijöitä on useita. Niistä merkittävin on, että puolue on edelleen varsin tuntematon ja sen ehdokkaat ovat myös olleet tuntemattomia. Sillä yhtälöllä ei voi odottaa ihmeitä. IPU:lta puuttuu koko maan kattava kuntatason toiminta, ja se heijastuu myös eduskuntavaaleihin. IPU on ymmärrettävästi pyrkinyt panostamaan eduskuntavaaleihin, mutta niissä ei yleensä voi menestyä ilman laajaa kuntatason toimintaa ja tunnettavuutta.

 

Asiaa ei ole auttanut sekään, että ehdokkaiden joukossa on toisinaan ollut suorastaan IPU:n arvoille vastakkaisia henkilöitä. Ehdokkaiksi ja myös jäseniksi pyrkivien taustoja ja ajatusmaailmaa on pyritty selvittämään aiempaa tarkemmin. Tämä helpottaa kaikkien tilannetta jatkossa. IPU:n ei tarvitse käyttää aikaansa yksittäisten ylilyöntien selittämiseen, mutta myös ehdokkaaksi tai jäseneksi pyrkivä tietää paremmin, minkälaiseen puolueeseen on pyrkimässä.

 

IPU on eduskunnan ulkopuolisena puolueena myös puoluetuen ulkopuolella ja täysin omien jäsen- ja kannattajamaksujensa varassa. Taloudelliset resurssit toiminnalle ovat erittäin niukat. Koko toiminta on vapaaehtoistyön varassa.

Edellä mainittujen tuntemattomuuden ja niukkojen resurssien lisäksi myös puolueen nimestä on tullut ennemmin este menestymiselle kuin sen mahdollistaja. Itsenäisyyspuolue sanana herättää valitettavasti mielikuvan äärioikeistosta. Mielikuville emme voi mitään, mutta puolueen nimelle voimme. Itsenäisyyspuolueen nimi toki kuvastaa tärkeää päämääräämme, pyrkimystä tehdä Suomesta aidosti itsenäinen valtio.

 

Antti Pesonen sanoi alkuvuonna, että hän on valmis harkitsemaan puolueen nimen vaihtamista, koska siitä tulee jatkuvasti negatiivista palautetta. Antti nimitti omaa, IPU:n ohjelmissa vahvasti näkyvää ideologiaansa balansismiksi ja toivoi, että puolueen uusi nimi voisi jollain tavalla viitata siihen. Asiaan ei ehditty palata ennen Antin sairastumista. Sen jälkeen asiasta on keskusteltu ainakin Turun puoluekokouksessa. Seuraavaksi asiaan toivotaan neuvottelukunnan kantaa. Nimen vaihtaminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Siitä päättää vuosikokous, ja mennäkseen läpi nimenmuutos vaatii ¾ enemmistön.

Vielä on mainitsematta yksi tärkeä tekijä IPU:n tuntemattomuuden takana. Suomessa on 16 rekisteröityä puoluetta, joista kahdeksan on eduskunnassa. Kun eduskunnan ulkopuolisessa puolueessa tapahtuu jotain, siitä ei juuri kirjoiteta lehdissä, eikä uutisoida muutenkaan. Media vaientaa tehokkaasti kaikki valtavirtaisesta talous- ja muusta politiikasta poikkeavat näkökannat. Poikkeus tähän sääntöön tehdään ulkomaalaisten tutkijoiden ja professorien kohdalla. Hyvä sentään, että edes heistä joskus kirjoitetaan, mutta uutisoitavaa löytyisi omasta maastakin.

 

IPU on koostaan huolimatta uhka valtaapitäville

Tuntemattomuudesta ja niukoista resursseista huolimatta Itsenäisyyspuolue on yllättävän merkittävä tekijä suomalaisessa politiikassa. Sen huomaa kaikesta siitä kritiikistä, mustamaalaamisesta, ”trollaamisesta” ja tarkoituksellisesta väärinymmärtämisestä, jota IPU kohtaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja blogeissa. Trollien kestosuosikki on väittää IPU:a venäläismieliseksi. Syynä tähän on se, että IPU arvostelee amerikkalaisten toimintaa maailmanpoliisina. Saman logiikan mukaan rusinoiden syöminen on osoitus siitä, että vihaa pähkinöitä.

 

Puolueen, jonka kannatus on ehkäpä 0,5 %:n luokkaa, ei pitäisi muodostaa minkäänlaista uhkaa valtaa pitäville. Mutta uhka se vain on, koska yhä useampi on tietoinen siitä, että uusliberalismin korttitalo on hyvin lähellä lopullista romahdusta. Puolueiden kannattajat vaihtavat entistä helpommin leiriään.

 

Koska IPU tavoittelee kaikille kohtuullista elintasoa ja vastustaa yletöntä kulutusta, sitä syytetään myös taantumuksellisuudesta. Tyypillinen IPU:n arvostelija sanoo, että IPU haluaa markan, Kekkosen ja 1970-luvun takaisin. Aikakonetta ei tietääkseni ole keksitty, joten näistä kolmesta ainakaan kahta jälkimmäistä ei voi saada takaisin, eikä ole tarkoituskaan. Mutta jos joku väittää, että valtio ja kansalaiset eivät hyödy omasta rahayksiköstä ja itsenäisestä keskuspankista, olisin kiinnostunut kuulemaan perustelut. Jos taas haluaa seikkaperäisen selvityksen siitä, miksi oma raha ja itsenäinen keskuspankki ovat ehdottomia edellytyksiä kansakunnan pärjäämiseen, suosittelen lukemaan sekä Ville Iivarisen teoksen Raha että Ari Ojapellon järkälemäisen Kasvun loppu –teoksen. Kun ne lukee ajatuksella, tuskin enää äänestää eduskuntapuolueita.

Pari sanaa eduskuntapuolueista

Eduskunnan toiminta kiteytyy kokoomukseen. Kaikki muut eduskuntapuolueet ovat vain kokoomuksen eri vivahteita, myös vasemmistopuolueet tukiessaan suurpääoman EU-projektia. Eduskunnan vasemmistopuolueet ovat ymmällään, kun niiden kannattajat katoavat. Vaikka vasemmisto ainakin toisinaan yrittää pitää tavallisen ihmisen puolia, on koko idea vailla uskottavaa pohjaa, kun samalla puolustetaan henkeen ja vereen pankkiirien, sijoittajien ja veronkiertäjien etua ajavaa Euroopan Unionia.

 

Eduskunnan toiseksi tärkein puolue on Jussi Halla-ahon perussuomalaiset, koska se kokoaa kaikki ihmisvihamieliset tahot taakseen. Muut eivät tee yhteistyötä heidän kanssaan. Perussuomalaiset oikeuttavat kaikki puheensa ja tekonsa sananvapaudella. Nämä sananvapaustaistelijat ovatkin viime aikoina saaneet lukuisia tuomioita oikeudessa korostamansa vapauden väärinkäytöstä. Toivon ja uskon ipulaisten toimivan tässä suhteessa vastuullisemmin. On huomattavasti helpompaa miettiä hetken etukäteen sanomisiaan kuin olla vastaamassa niistä oikeussalissa. Kaiken kaikkiaan Halla-ahon valinta PS:n puheenjohtajaksi on selkeyttänyt poliittista kenttää, vaikka hänen ajatuksensa ovatkin vastenmielisiä.

 

IPU tarjoaa järkevän ja perustellun vaihtoehdon nykypolitiikalle. IPU:n ohjelmat löytyvät osoitteesta www.ipu.fi/ohjelmat.

Miksi IPU:a tarvitaan?

IPU:a tarvitaan eduskuntapuolueiden vaihtoehdoksi, koska IPU tavoittelee kaikkia koskevaa kohtuullista toimeentuloa, kestävää elämäntapaa sekä rauhallisia suhteita muihin valtioihin. IPU on aatteilleen uskollinen puolue. IPU:n aatteet eivät ole kaupan, eikä niitä vaihdeta Audin takapenkkiin. Emme turvaudu populismiin, kuten eduskuntapuolueet tekevät, vaikka kannatuksemme onkin vielä vähäistä. IPU:n periaatteet ovat johdonmukaisia, eikä IPU ole lobbarien ohjailtavissa tai hyvävelikerhojen vietävissä. Itsenäisyyspuolue on tällä hetkellä ainoa varteenotettava vastavoima eduskuntapuolueiden konsensukselle. Kataisen hallitukseen mahtuivat niin kokoomus kuin vasemmistoliitto ja vihreät. Se on selkein osoitus siitä, että eduskunnassa ei ole todellisia poliittisia vaihtoehtoja uusliberalistiselle politiikalle.

 

Suuri osa suomalaisista vastustaa EU:ta, euroa ja Natoa. Ilman EU-jäsenyyden puolesta tehtyä mittavaa propagandaa Suomi ei koskaan olisi liittynyt unioniin. EU:n luvattiin tuovan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Toisin on käynyt. Kun valtiolta vietiin oikeus hallita omaa rahaansa ja päätöksentekoaan, ei vienyt kovin kauan, kun valtio oli polvillaan suurpääoman edessä. Tämä Suomen valtion ja kansalaisten nöyryytys pitää lopettaa.

 

Antti Pesonen ennusti vuosi sitten, että IPU tai jokin samoja arvoja edustava puolue nousee 2020-luvulla suurimmaksi suomalaiseksi puolueeksi. Näin käy, jos löytyy yhteinen halu muuttaa asioita. Se tosin voi vaatia meiltä kaikilta oman ajatusmaailman muuttamista joiltain osin. Tähän liittyen haluan muistuttaa, että äärioikeisto menestyy Euroopassa, koska se tarjoaa yksinkertaisia ratkaisuja, kuten rajojen sulkemista, monimutkaisiin ongelmiin. Sellaiset ratkaisut vetoavat kansaan, jonka oma toimeentulo on jatkuvasti uhattuna uusliberalistisen talousjärjestelmän takia. Mutta koska ongelmat ovat monimuotoisia, on itsensä pettämistä ja todellisten ongelmien peittämistä hyväksyä yksioikoiset, usein ihmisvihamieliset ratkaisut. Eikä muualla Euroopassakaan tehdä yhteistyötä äärioikeiston kanssa, joten heidän kannatuksensa ei tule koskaan riittämään hallitusvastuuseen asti, vaan se tulee rajoittumaan suunsoittoon ja eripuran aiheuttamiseen. Toisin sanoen äärioikeiston toiminta on juuri sitä, mitä valtapuolueet haluavatkin sen olevan: vain räksyttävä pikkupiski suuren ja mahtavan uusliberalistisen verikoiran jaloissa.

 

Henri Aitakari

puheenjohtaja

Itsenäisyyspuolue

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload