Ruokaomavaraisuus on välttämätöntä


Huolimatta siitä, että Suomi kuuluu tällä hetkellä Euroopan unioniin, tulisi meillä kansakuntana olla mahdollisimman suuri omavaraisuus ruoantuotannon suhteen. Miten selviämme unionin hajotessa? Entä jos Etelä-Euroopasta tulee ilmastonmuutoksen myötä viljelykelvotonta? Entä jos meitä kohtaa jokin muu kriisitilanne? Ruoantuotannon omavaraisuuden ei pitäisi olla nykyisillä viljelymenetelmillä edes kovin vaikeaa.

Omavaraisuudessa tärkeää on myös oman maataloustuotannon arvostaminen. Suuri osa viljelijöistä kamppailee jatkuvasti kannattavuuden rajamailla. Suurimman osan voitoista saavat välittäjät ja kauppa. Ja koska kauppa ei suostu tinkimään voitoistaan, vaan päinvastoin on yhä kasvattanut osuuttaan, on viljelijöiden pitänyt tinkiä omasta toimeentulostaan, jotta ruoan ”halpuutus” on ollut mahdollista. Heikko ja vaikeassa välikädessä oleva etujärjestö ei voi tilanteelle juuri mitään. Viljelijöiden toimeentulo yritetään pitää siedettävänä maatalouden tukirahoituksella, mutta kovin kestävällä pohjalla ei tämä järjestelmä ole. Omaa karua kieltään kertovat viljelijäväestön lisääntynyt taloudellinen ahdinko ja mielenterveysongelmat.

”Vapaan” kilpailun nimissä kaupat pitävät valikoimissaan paljon myös ulkomaisia tuotteita, jotka ovat usein halvempia kuin kotimaiset huolimatta pitkistä kuljetuksista. Todellisia ympäristöhaittojahan ei nykyään kuljetushintoihin lisätä, mikä mahdollistaa mm. elintarvikkeiden täysin järjenvastaisen kuljettelun maapallon ääreltä toisella. Näin ollen suomalainen maataloustuotanto ei aina pysty kilpailemaan hinnoilla ulkomaista vastaan. Lyhyempi kasvukausi ja ilmasto-olot aiheuttavat myös lisäkustannuksia. Laatu on korkeaa, mutta merkittävä osa kuluttajista on pakotettu valitsemaan pelkästään hinnan perusteella. Usein kuulee väitettävän, että on kuluttajan vastuulla, mitä kaupat myyvät, mutta se on vain osatotuus.

On päivänselvää, että kysyntää pystytään luomaan keinotekoisesti kasvattamalla tarjontaa. Tämä on yksi markkinatalouden valitettavista perusasioista, joka rajoittamattomana on johtanut valtaviin ongelmiin.

Ruoan riittävyys, kaikissa tilanteissa, on yksi toimivan yhteiskunnan edellytyksistä. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää saavuttaa riittävä ruokaomavaraisuus, joka kattaisi niin kotitalouksien kuin laitosten ja ravintolojen tarpeet. Riittävä oma tuotanto ja suomalainen omistajuus pitäisi tietysti turvata monissa muissakin asioissa, joissa olemme täysin tuonnin ja/tai ulkomaisen omistuksen varassa. Kehno omavaraisuus on vaarallista suomalaisten näkökulmasta, etenkin mahdollisissa kriisitilanteissa, mutta myös työllisyyden osalta.

Nykyään on vallalla tuudittautumisen kulttuuri, joka ei kestä mitään häiriötä yhteiskunnassa. Tämä tuudittautuminen olisi saatava loppumaan, koska yhteiskuntamme toimiminen on jatkuvasti hyvin pienistä tekijöistä kiinni. Luottamalla vieraan apuun ja myymällä yhteiskunnan keskeiset toiminnot ulkomaisille sijoitusyhtiöille sinetöimme oman kohtalomme heikkona valtiona, joka luhistuu täysin ulkoisten uhkien, kuten luonnonvoimien tai terrorismin edessä. Omavaraisuutta on lisättävä ja keskeisten toimintojen omistus palautettava maahamme, minkä jälkeen tuotantoa on riittävästi hajautettava palvelemaan maamme eri osien väestöä. Omavaraisuus luo oikeasti lisää työpaikkoja, vieläpä kestävällä tavalla, toisin kuin nykyinen järjetön ruoan ja tavaroiden kuljettaminen paikasta toiseen, joka palvelee vain hetkellistä voitontavoittelua.

Henri Aitakari

puheenjohtaja

Itsenäisyyspuolue