Tuhopolitiikka sai jatkoaikaa

7.2.2018

Presidentinvaalien tulos ei hämmästyttänyt ja kuitenkin hämmästytti. Niinistön uudelleenvalintaa oli pohjustettu koko vuosi mm. median julkaisemien gallup-kyselyjen avulla, jotka välillä mittasivat yli 75 %:n kannatusta, välillä hiukan alle. Lähtökohta ei ollut kovin hedelmällinen, mutta jotain tietysti muidenkin piti yrittää, koska Niinistö on tehnyt politiikkaa, jota enemmistö vastustaa, kuten Naton isäntämaasopimus. Puheistaan huolimatta Niinistöä ei myöskään ole voinut pitää varsinaisena vähäosaisten puolustajana. Mutta Niinistön on sanottu olevan charmikas, mikä lieneekin tänä tosi-tv:n aikana kaikkein merkittävin presidentin ominaisuuksista.

Asiakysymyksistä keskusteltiin tv:n vaalitenteissä, mutta niillä ei näyttänyt olevan juuri arvoa. Niinistö sai 62,6 % annetuista äänistä. Huomionarvoista on kuitenkin, että äänestysprosentti oli vain 66,7, mikä tarkoittaa kääntäen, että 33,3 % äänioikeutetuista ei äänestänyt lainkaan. On syytä kysyä miksi. Onko kolmasosa kansasta niin tyytyväisiä, ettei heidän mielestään ollut syytä äänestää? Tuskin. Epäilen, että he ovat joko politiikkaan kyllästyneitä tai eivät ole politiikasta jostain syystä lainkaan kiinnostuneita. Yksi syy nykyiseen oikeistovaltaan on, että oikeiston kannattajat äänestävät aina omia ehdokkaitaan. Siksi sama meno jatkuu. Eriarvoisuus lisääntyy, tuloerot kasvavat, veronkierto kukoistaa, valtio elää yksityispankkien lainoilla, kuntien asema heikentyy, palkkojen ja eläkkeiden ostovoima vähenee, voitot tehdään ympäristön ja työvoiman kustannuksella jne.

Jokaiset vaalit ovat mahdollisuus muuttaa tämä tuhopolitiikka. Kuinka tuhoisaa politiikan sitten pitää olla, ennen kuin muutoksen tarpeeseen havahdutaan? Pahoin pelkään, että havahtuminen tulee tapahtumaan liian myöhään yhteiskuntarauhan kannalta. Mutta poliittiset puolueet voisivat odotellessaan tehdä jotain kansalaisten havahduttamiseksi. Jo aikoja sitten esitin ajatuksen, että Suomen poliittisia voimasuhteita voisi merkittävästi muuttaa Vasemmistoliiton ja Vihreiden yhdistyminen. Kun tämä yhdistynyt ViVa! saisi vielä hiukan talouspoliittista asiantuntemusta ja todellisuudentajua, voisi maassamme äkkiä olla uusi, merkittävä poliittinen voima. Yhdistymistä ei ole tapahtunut, ja tuskin tapahtuukaan. Kumpikin puolue on tahollaan hukassa. Vihreiden suosion kasvu ei tee vettä viiniksi. Kaupunkirakentamisesta on tullut tärkeämpää kuin luonnonsuojelusta, kaikella kunnioituksella kaupunkirakentamista kohtaan. Vasemmiston (kuten vihreidenkin) kompastuskivi on suhtautuminen Euroopan Unioniin. Sosialistinen unelmahöttö kansojen yhtenäisyydestä ei tunnu toteutuvan millään, vaikka on yli 20 vuotta yritetty hampaat irvessä. Silti on pakko koettaa hymyillä, vaikka vetelät putoilevat housunlahkeesta.

Vanhat puolueet sen sijaan tuntuvat löytäneen yhteisen sävelen: on päävastuu sitten kepulla, demareilla tai kokoomuksella, jälki on aina yhtä karmivaa tavallisen ihmisen kannalta. Suurennuslasilla saa katsoa löytääkseen eroja viime vuosikymmenten pääministereistä. Nämä kolme puoluetta ovat aiheuttaneet sen, että ihmiset ovat vieraantuneet politiikasta. Eihän se ihme ole, jos ei sitä suhmurointia viitsi seurata.

Perussuomalaisten hajoamista taas voidaan pitää kaikin tavoin positiivisena asiana. Se selkiytti poliittista kenttää merkittävästi. Sinisellä tulevaisuudella ei tosin liene tulevaisuutta kuin seuraaviin eduskuntavaaleihin asti.

Miksi sitten itse olen hakeutunut Itsenäisyyspuolueeseen, jolla ei ole koskaan ollut kansanedustajaa? Syy löytyy puolueen ohjelmista. Olin suoraan sanoen hämmästynyt, että maasta löytyi EU-, euro- ja Nato-vastainen puolue, joka ei suvaitse rasismia, vaan on pikemminkin nykytermein ”suvakkinen”, ja on lisäksi kansanterveyden ja sivistyksen asialla sekä kahlitsemattomia markkinavoimia vastaan. Itsenäisyyspuolueen ainoa vika on, että se on niin paljon aikaansa edellä ja yrittää estää tai edes osoittaa edessä häämöttävän sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen katastrofin. Tosin tulevaisuus on nyt lähempänä kuin koskaan, ja IPU:n periaatteita kannattavia puolueita on eri puolilla Eurooppaa. On tärkeää pitää ne kaikki hengissä, koska ne ovat tulevaisuuden puolueita, joiden periaatteet muuttuvat lähivuosikymmeninä välttämättömiksi.

Tällä hetkellä Itsenäisyyspuolue koetaan - eduskunnan ulkopuolisena ja ilman vaikutusvaltaakin - uhkaksi nykyjärjestelmälle. Siihen riittää pelkkä puolueen olemassaolo. Valtaa pitävät pelkäävät oman asemansa puolesta. He pelkäävät hetkeä, jolloin suomukset putoavat kansalaisten silmiltä ja äänioikeus kaivetaan naftaliinista.

 

Henri Aitakari

puheenjohtaja

Itsenäisyyspuolue

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload